Suomen Ammattiastrologit ry on suomalaisten ammattiastrologien perustama yhdistys, jonka tarkoitus on tiedottaa astrologiasta yleisölle ja medialle. Yhdistyksen jäsenet antavat laadukasta astrologista palvelua asiakkailleen. Suomen Ammattiastrologit ry on ammattiastrologien etujärjestö, joka haluaa parantaa astrologien toimintaedellytyksiä Suomessa. Kollegojen kanssa voi keskustella luottamuksella ammatinharjoittamiseen liittyvistä kysymyksistä.

11.7.2016

Astrologiaa Tanskassa, osa 1 – Kristiina Mäntynen

Sain alkukesästä 2016 mahdollisuuden viettää lähes kaksi viikkoa Kööpenhaminassa. Sisällytin matkaohjelmaani myös astrologiaa.


Astrologihuset

Olin etukäteen sopinut tapaamisen paikallisen astrologian puuhamiehen, Karl Aage Jensenin kanssa Astrologihusetissa. Paikka sijaitsee Kööpenhaminan ydinkeskustan pohjoispuolella, Østerbron kaupunginosassa, osoitteessa Teglværksgade 37. www.asak.dk

Karl Aage Jensen avasi Astrologihusetin vuonna 1991. Kyseessä on 425 neliömetrin tilakokonaisuus. Osa sen huoneista on vakituisten vuokralaisten käytössä ja osa kenen tahansa vuokrattavissa kurssi-, luento- tai vaikkapa hoitotilakäyttöön. Tiloissa on vastaanotto, Karl Aagen mukaan maan parhaiten varustettu astrologisten kirjojen kirjakauppa, keittiö- ja ruokailutilat sekä niiden yhteydessä iso terassiparveke. Pienistä huoneista voi tarvittaessa helposti yhdistää noin 200 neliön luentosalin tai monitoimitilan. Pienessä luentosalissa on videokamera, joten luentoja on mahdollista katsella reaaliaikaisina vaikka ulkomailta. Pidempien kurssien ruokahuoltoa helpottaa näppärästi rakennuksen alakerran kiinalainen ravintola.

Astrologihusetin vakituinen toimija on Astrologisk Museum -niminen yhdistys. Se on perustettu vuonna 1999 keräämään Tanskan astrologian historiaa ja edistämään astrologista tutkimusta. Yhdistyksellä on pienemmän luentosalin yhteydessä kirjasto ja siellä on esillä myös jonkin verran astrologiaan liittyvää esineistöä. Kirjasto on yhdistyksen jäsenten käytössä pari kertaa kuussa. Kirjastossa on lähes kaikki Tanskassa julkaistut astrologiset teokset ja runsaasti englanninkielistä kirjallisuutta.  Museolla on myös omaa julkaisutoimintaa. www.asmu.dk


Pieni luentosali ja Astrologisk Museumin kirjastoa sekä museovitriineitä.

Tiloissa pitää säännöllisesti luentojaan Astrologisk Selskab, eli Tanskan astrologinen seura. Se perustettiin vuonna 2011 ja sillä on satakunta jäsentä. www.asel.dk Yhdistys julkaisee mm. omaa Astrologikon-nimistä jäsenlehteä.

Yksi tilojen vakituisista vuokralaisista on astrologista opetusta tarjoava Astrologisk Akademi. Sen pääopettaja on useita kirjojakin kirjoittanut Claus Houlberg. www.asak.dk Astrologihusetin tiloja vuokraavat myös monet vaihtoehtoisten hoitomuotojen koulutusta järjestävät tahot.


Astrologihusetin kirjakauppaa ja siellä Claus Houlbergin tanskaksi kirjoittamia kirjoja.
Myynnissä on paitsi uusia, myös käytettyjä ja monenkielisiä kirjoja.

Karl Aage Jensen tekee omassa toimistotilassaan astrologisia konsultaatioita. Karl Aage on harjoittanut astrologiaa 1970-luvulta lähtien. Hän on myös Horoskopet-lehden vastaava päätoimittaja. http://astrologihuset.dk/horoskopet/index.html  Lehti on ilmestynyt Astrologihusetin toiminnan ajan, eli noin 25 vuotta, ja sitä voi verrata vaikka Suomen Astrologisen Seuran julkaisemaan Astro Logos -lehteen. www.suomenastrologinenseura.fi/astro-logos


Karl Aage Jensen ja hänen kirjansa Astrologiens univers toinen painos. Tätä astrologian oppikirjaa on myyty Pohjoismaissa yli 20 000 kappaletta. Se on nykyisin saatavissa myös e-kirjana. Jensenin julkaisema Horoskopet-lehti on ilmestynyt jo neljännesvuosisadan.


Muita yhdistyksiä, astronähtävyyksiä ja yleistä ilmapiiriä

Kööpenhaminassa toimii lisäksi vuonna 1980 perustettu Ekliptika-niminen astrologian harrastajien ja harjoittajien yhdistys. Sekin järjestää kuukausiluentoja ja ylläpitää jäsenilleen kirjastoa. www.speaka.dk

Tanskan ammattiastrologien yhdistyksen toiminta on puolestaan Karl Aagen mukaan hiipunut. Ehkä ammattilaisilla riittää harrastajia vähemmän aikaa yhdistystoimintaan? Astrologian harrastajat alkavatkin olla Tanskassa kuulemma nykyään enimmäkseen eläkeikäisiä. Nuoret altistuvat Karl Aagen mukaan astrologialle lähinnä vain vanhempiensa, tai ehkä sitten isovanhempiensa kautta.

Itse joka tapauksessa havaitsin astronomiaa ja astrologiaa lähes joka suunnassa minne katsoin, varsinkin museoissa ja näyttelyissä. Astronomian ja astrologian välinen vahva historiallinen yhteys tuotiin myös esille paljon avoimemmin ja luontevammin kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Oletan tämän olevan pitkälti tanskalaisen Tyko (Tycho) Brahen (1546–1601) vaikutusta. Tämä astronomian nero ja uuttera tutkija kun yhdisti työhönsä astrologian ja alkemian: ”Suspiciendo despicio” – niin ylhäällä kuin alhaalla. Brahesta puhuttaessa astrologiaa onkin mahdotonta sivuuttaa ja ehkä juuri se on vaikuttanut tanskalaisten estottomampaan suhtautumiseen astrologista symbolikkaa kohtaan?

Euroopan vanhin, edelleen käytössä oleva astronominen observatorio löytyy aivan Kööpenhaminan keskustasta. Vuosina 1637–1642 rakennettu Pyöreä torni (Rundetaarn) kuuluu muutenkin Kööpenhaminan ns. pakollisten nähtävyyksien joukkoon. Loiva spiraali johdattaa avoimelle ylätasanteelle ja siellä odottavat näkymät kaupungin kattojen ylle ja yötaivaalle. www.rundetaarn.dk/en/the-tower


Pyöreä torni (Rundetaarn), Købmagergade 52A.

Amalienborgin linnassa, Kristian VIII:n palatsissa kiinnitin huomioni 1800-luvun alun juhlapäivällisillä esillä pidettyihin loisteliaisiin, pronssisiin pöytäkoristeisiin; kyntilänjalkoihin ja pienoisveistoksiin. Ne esittävät Kreikan ja Rooman jumalia ja sankarihahmoja, siis niitä joista länsimainen astrologinen symboliikkakin pitkälti kumpuaa. Tuon ajan yläluokan yleissivistykseen siis kuului – vaikkapa hiljaisen hetken uhatessa – kyetä keskustelemaan oppineesti edessä olevaan hahmoon liityvästä mytologiasta ja yhteyksistä kulloisiinkin ajan ilmiöihin. www.kongernessamling.dk/en/amalienborg/post/det-gyldne-tableau-christian-8-og-thorvaldsen-paa-amalienborg

Astronomia ja astrologia olivat tosiaan jollain tavoin edustettuna lähes kaikissa vierailemissani linnoissa, museoissa ja näyttelyissä. Kansallismuseon (Nationalmuseet) ylpeys on esihistoriallisen ajan uskomuksista kertovat, pronssiaikaiset aurinkovaunut. http://en.natmus.dk/historical-knowledge/denmark/prehistoric-period-until-1050-ad/the-bronze-age/the-sun-chariot
(Auringon kiertoa kuvaavat spiraalikuviot esiintyvät muuten jo noin 2000 vuotta aikaisemmin esimerkiksi Newgrangen kivikautisen observatorion koristelussa. Newgrangesta kirjoitinkin näille sivuille kolme vuotta sitten. www.ammattiastrologit.net/2013/09/newgrangen-kivikautinen-observatorio.html  Mielenkiintoisena pidän myös sitä, että  juuri hevonen on valittu vetämään aurinkoa päiväaikaan radallaan. Tuo tuohon aikaan pohjolassa vielä harvinainen eläin kun kuvaa kiinalaisessa astrologiassa nimenomaan keskipäivää ja valoisinta/aktiivisinta ajanjaksoa.)

David Collectionissa on puolestaan laajasti esillä islamilaisen kulttuurin astronomiaa ja astrologiaa, eli esimerkiksi hoviastrologien laatimia astrologiaa ja lääketiedettä yhdistäviä teoksia. www.davidmus.dk/en/collections/islamic/cultural-history-themes/mechanics
Lisäksi näin kulttuurikierroksillani useita astrolabeja ja astronomisia kelloja. Rosenborgin linnassa oli esimerkiksi Ole Rømerin (1644–1710) rakennuttamia elegantteja, hienomekaanisia astronomisia laitteita. Opinpa samalla uuden sanankin: Eclipsarium-niminen koje laskee kuun kiertoratoja ja pimennyksiä. www.kongernessamling.dk/en/rosenborg/room/ole-romers-room

Astrologia tai ainakin eläinradan merkit näkyivät myös Kööpenhaminan nykyisessä kaupunkikuvassa. Niitä oli käytetty esimerkiksi lehtikioskien ja asuintalojen koristereliefeissä.


Vuonna 1930 rakennettu kaksitoistarappuinen kerrostalo Godthåbsvej 198-208:ssa, Kööpenhaminan Brønshøjn kaupunginosassa. Arkkitehteina toimivat Thorkild Henningsen ja Karl Larsen. Ovien päällä olevat reliefit ovat Henningsenin suunnittelemat.

Kauppakatu Strøgetiltä löytyi sitten jopa uusi Constellation Burger -niminen hampurilais-/sushiravintola. Sen ruokalistalla on annoksia aurinkomerkkien mukaan. Oinaalle riittää menun mukaan vain yksi pihvi, kaksonen tarvitsee niitä, ja kaikkea muutakin, näköjään kaksin kappalein! Mahtaisiko viimeksimainittu kuitenkin päätyä jakamaan noin ison annoksensa kaverinsa kanssa?


Constellation Burger, Vimmelskaftet 39C.

Tyko Brahen jalanjäljille

Astromatkailuni johdatti minut vielä Hvenin (ruotsiksi Ven) saarelle ja siellä Tyko Brahen museoon. Se retki vaatii kuitenkin aivan oman kirjoituksensa, eli osan 2.


Kristiina Mäntynen, arkkitehti ja fengshui-konsultti
www.fengshui-arkkitehti.fi